Novelli: Kaikki vihasta ja viettelyksestä
Syksyn ensimmäinen teksti näin syyskuun loppuun. Oli fiilis kirjoittaa ihmisten välisestä fyysisyydestä eri muodoissa ja revitellä meidän rikkaalla suomen kielellä. Älkää pelästykö :D
Kaikki vihasta ja viettelyksestä
I
Ruusunnuput
Hytin silkinpehmeät lakanat on pöyhitty sen
näköiseksi, kuin niillä oltaisiin maattu jo hetki. Kondomi on sujautettuna
repun etutaskussa, reppu on ikkunalaudalla huolettoman näköisenä. Huulille
lisätään käsi täristen punaista väriä korostavaa huulirasvaa. Poskille ei
tarvitse tehdä mitään, ne ovat jo valmiiksi hermostuksesta punaiset.
Hän koputtaisi oveen ihan kohta.
Kaadetaan isosiskon ostamasta pullosta yksi shotti
lasiin ja kulautetaan väkevä juoma väkisin alas. Irvistetään peilikuvalle,
imeskellään odotellessa yksi minttupastilli. Koko kroppaa kihelmöi, nännit nöpöttävät
rintaliivien alla, vaikkei niihin olla vielä koskaan koskettu. Pöyhitään
hiuksia seksikkään sekaisiksi.
Hän koputtaa oveen. Hän antaa kimpun tummanpunaisia,
nukkuvia ruusuja.
”Ne eivät ole vielä auenneet. Kauppias sanoi, että ne
ovat parasta laatuaan, kunhan heräävät”, poika sopertaa. Tyttö laittaa kukat
veteen korkeaan muovimukiin ja asettaa ne hytin pienelle, pronssinruskealle
peilipöydälle.
”Kiitos.”
Tyttö ja poika asettuvat makaamaan kapealle sängylle
vierekkäin. Tyttö nostaa päänsä pojan rinnalle nähdäkseen, mitä tapahtuu. Mitään
ei tapahdu, pää saa jäädä siihen.
”Ota kädestäni kiinni”, poika pyytää.
Pojan käsi on lämmin. Se puristaa, ei liikaa. Se
luottaa, tarpeeksi.
”Jännittää”, tyttö sanoo.
”Haluatko sinä?”
”Enemmän, kuin mitään muuta.”
Aamulla poika on lähtenyt huoneesta. Muistona hänestä ovat
ruusut, jotka ovat yön aikana puhjenneet kukkaan. Niin hehkuvaan kukkaan, että
on pian suljettava silmät.
Kahteen ihmiseen jää ikuinen jälki niin kauniista
ensimmäisestä kerrasta. Ikuinen jälki on kuin arpi iholla, se alkaa sykkiä aina
uudestaan ja viiltää vähän kipuna tai kaipuuna, kun kohtaa katseen. Katseen,
joka on vähän pidempi, kuin olisi sallittu.
II
Millaisia jälkiä rakkaus saa jättää?
Sananen yksinäisyyden pelosta. Yksinäisyys on kerran
koettu, kun nainen lähti pois miehen luota ja kuihtui sitten kasaan likaiseksi
levinneessä yksiössä. Yksinäisyys sai posket kuopalle, kylkiluut paistamaan ja viinipullot
tyhjenemään. Sellaiseen hetkeen elämässä palaaminen olisi liian raskasta,
vaatisi liikaa voimia, joita ei ole olemassa. Siksi nainen oli onnekas, kun
mies otti hänet takaisin.
Asiat ovat aina keskusteltavissa. Asiat, joiden
vakavuuden ymmärtää, ovat keskusteltavissa. Asiat, joiden vakavuutta ei
ymmärrä, ovat keskusteltavissa. Anteeksi voi antaa loputtomiin. Rakkauden jättämät
puukon viillot käsivarressa, haavat, jotka eivät ehdi parantua, voidaan antaa
anteeksi. Sormien painamat mustelmat kurkulla, jopa tyynyn alle tukehdutetut hengenvedot
voidaan antaa anteeksi.
Mies palaa humalassa, kasvot veressä baarista kotiin.
Nainen hakee kosteuspyyhkeen ja särkylääkettä, hoitaa miehen vahingot pois.
Painaa kipeää kohtaa vahingossa liian kovaa. Nukkumaan käy kaksi aikuista, kummankin
ruumis runnottuna. Mies nyyhkyttää, hän teki sen taas. Minkä? Löi vaimoaan.
Nainen nyyhkyttää, hän teki sen taas. Minkä? Antoi anteeksi.
Kovat huudot, matalat, aggressiiviset
äänet. Jumalauta minä tapan sinut. Rauhoitu. Anna olla. Vittu potkitaan jalat
paskaksi. Heitetään seinään, kurkusta kiinni. Tee siihen jäljet. Pää kolahtaa
johonkin, ehkä pöydän kulmaan. Kovat äänet eivät lakkaa.
Naapuri soittaa poliisit, mutta se ei auta. Kovat
äänet eivät lakkaa, rakkaus ei lakkaa.
Joskus mies vain sanoo asioita. Sanomisesta ei tule
paha mieli, ei samalla tavalla. Mutta sanominen tyydyttää yhtä lailla, eikä
ulkopuolinen voi havaita iskuja naisen kasvoissa. Olisinpa sen toisen,
nuoren naisen kanssa, hänelle ei koskaan tarvitsisi huutaa. Kysyitkö juuri,
näytitkö sinä tänä iltana kauniilta? En katsellut sinua, vaan sitä toista
nuorta naista.
Pyyhitään vessassa valuneet ripsivärit kasvoilta.
Katsotaan peiliin, josta kukaan ei katso takaisin. Naisella ei ole peilikuvaa
ja se on hänen salaisuutensa.
III
Syntinen nainen
Ennen kuin jouduttiin lähtemään ikuisesta onnesta, syntinen
nainen maistoi kiellettyä hedelmää ja houkutteli miehenkin syömään. Toistetaan se
satu, imetään hedelmästä mehut, katsotaan kun paratiisin kukat kuolevat ja
joudutaan tulipunaisten alusvaatteiden helvettiin. Näytellään viattomia. Ei olla
ammattinäyttelijöitä, lipsautetaan lavalla totuus puoliksi tahallaan.
Hänen hiuksensa ja kasvonsa ovat vaaleat kuin
täysikuulla, aivan kuin pojallakin. Tytön vaatteet ovat pikimustat, kuin
pimeys, jota vasten täysikuu hohtaa yöllä. Hänen hameensa on kiiltävää nahkaa,
sellaista nahkaa, jota Herran ruoskan tulee olla. Siltä tyttö näyttää tänä
iltana nuorta miestä vasten ja synnyttää kiellettyjä mielikuvia tämän viskillä
juoksevaan päähän. Ei hätää, mies ei ole yksin. Tyttökin tuntee sen, sähkö
latautuu jokaiseen jäseneen, eikä hän voi muuta, kuin purkaa jännitteen
poikaystävänsä sylissä, lukitun vessan oven takana. Hän ei voi olla antamatta
ajatukselle tilaa, entä jos vessaan lukkiutuisivatkin hän ja täysikuun värinen
poika, entä jos hänen hamettaan hivuttaisi ylös joku toinen, entä jos
taivaalliset sormet siellä alhaalla olisivatkin jonkun muun.
Varattu nuori mies ei saisi piirtää kuvitelmissaan
nahkahameisen tytön keholle omia värejään. Varattu nahkahameinen tyttö
ei saisi piirtää kuvitelmissaan edes juotuaan liikaa nuoren miehen viskiä, omia
värejään hänen keholleen. Mutta niin tehdään kuitenkin, sillä halu on molemmilla
pakottava.
Isketään vieraaseen lihaan kiinni, purraan solisluut
poikki, raavitaan kaulaan kynsillä jäljet. Nuollaan hiki pois joka puolelta.
Irrotetaan vyö farkuista ja isketään sillä paljaalle iholle. Ollaan
epätoivoisia, sitä ei vain haluta vaan tarvitaan, kuin se olisi elinehto. Seksi
on oopiumia. Maskuliinisuus on niin voimakas maku, että puistattaa. Siksi
vieraan haluaa päälle ja alle, ihan miten vaan. Ota ihan miten vaan, sano
sana ja polveni notkahtavat.
Paljastetaan tuhman pelin säännöt. Katsotaan, kuinka
melkein jo mies joutuu kiemurtelemaan tuolillaan. Anelemaan ratkaisevaa
siirtoa, jota ei koskaan tulisi. Kiusataan turhautumiseen asti. Halutaan nähdä
silmistä kiihko, se sanaton kosto, joka saataisiin osaksi, jos päästettäisiin
kokonaan iholle. Vai onko se vain melkein aikuinen nainen, joka joutuu
ristimään jalkansa, alistumaan kohtaloon, vaikka mieluummin olisi jossain
muualla noudattamassa jokaista käskyä?
Mutta fantasia ennen kaikkea, on pelkkää fantasiaa. Se
on pelkkää lyriikkaa, runkkausta. Jos fantasiasta tulisi totta, ei nuorella
naisella olisi sellaista rakkautta, mitä nyt, vaan pelkkää raakaa jyystämistä
illasta seuraavaan ja hän jäisi sängylleen yksin spermaa valuvana, kun
täysikuun poika lähtisi kotiin yöksi. Jos hyvä tuuri kävisi, nuori mies palaisi
seuraavanakin iltana, mutta jos ei, hänellä ei olisi enää kiellettyäkään
hedelmää, vain kitkerä omena, nimeltään väritön yksinäisyys.
IV
Hänen nimensä on ainoa
Onko rakkaus pelkkää uskontoa vai voidaanko se todeta
todeksi jotenkin? Rakkaus on paras uskonto tässä maailmassa, jos ei muuta.
Läsnä on muutakin, kun istutaan toisen kanssa saunan
lämmössä, hämärässä valossa. Hikipisarat kiiltelevät paljailla vartaloilla ja
maistuvat suolaiselta. Tyttö, joka on polvillaan alemmalla lauteella, ei
tarvitse lupaa, eikä häneltä kysytä lupaa. Hän ottaa kiihkeästi vastaan, hän
palaa halusta antaa kaiken. Poika, joka istuu ylemmällä lauteella, tyttö
polvillaan jalkojensa välissä, sulkee silmänsä. Hän nojautuu taaksepäin ja
punaiset läiskät ilmestyvät hänen rinnalleen merkkinä nautinnosta, kuumuudesta
ja hiestä.
Tyttö katsoo ylöspäin tavoittaakseen pojan katseen. Vaihdetaan
muutama suolainen suudelma, poika maistaa omat makunsa tytön huulilta. Kosketaan
märkään ihoon, jolla vesipisarat muuttuvat kimalteeksi, kokonaiset lauseet
katkonaisiksi henkäyksiksi.
Jos siinä olisivat ihan ketkä tahansa toiset, kuin he,
jotka jakavat suihinoton lisäksi kaiken muunkin elämässä, toimisivat aistit
aivan eri tavalla. Ajan taju ei sillä tavalla katoaisi, vaan olisi liian kiire
elää hetkestä seuraavaan. Kiihko olisi elokuvista kopioitua ja seuraavaan
vaiheeseen siirtymiseen tarvittaisiin sanallinen sopimus, kun eleistä ei
osattaisi samalla tavalla tulkita lupaa.
Siitä ei ole kysymystäkään, etteikö kaikessa olisi
mukana rakkautta. Rakkaus pistelee jäsenissä, kuin se toipuisi puuduttavasta
asennosta. Rakkaus edustaa kaikessa ensimmäisenä, silloinkin kun huudetaan niin
kovaa, että yksittäiset kirjaimet jäävät soimaan korviin. Varsinkin silloin. Ja
silloin, kun itketään peloista, joita toinen on vahingossa luonut puheillaan
tai raivotaan mustasukkaisuuden nimissä. Rakkaudessa myös sovitaan, heitetään
vaatteet pois ja hymyillään ilkikurisesti. Anna, kun sidon silmäsi ja näytän,
miten luottamuksesta puhutaan.
Ei ole muita olemassakaan, vaikka heistä on
kirjoitettu. Eikä ole muista aikomustakaan. Sillä hänen nimensä on ainoa.
Kommentit
Lähetä kommentti