Anthony De Mello: Havahtuminen

 "Intätte inttämistänne: tunnen oloni hyväksi, koska maailma on kohdallaan. Väärin! Maailma on kohdallaan, koska minä tunnen oloni hyväksi. Näin sanovat kaikki mystikot." 

Intialaisen jesuiittapappi Anthony De Mellon teos Havahtuminen on kokoelma luentoja siitä, miten ihminen voi kasvaa onnelliseksi, havahtua. Hänen mukaansa suurin osa ihmisistä on unessa, sillä yhteiskunta on ohjelmoinut meidät nukkumaan. Nousemaan sängystä, syömään aamiaista, kiirehtimään töihin, kiirehtimään kotiin, käymään kaupassa, valmistamaan päivällistä, maksamaan laskuja ja käymään takaisin sänkyyn. Se ei ole De Mellon mukaan elämistä, vaan nukkumista. Ihmisen on kuoltava voidakseen todella elää. 

Ymmärtääkseni kuoleminen tarkoittaa tässä yhteydessä kaiken opitun kuolettamista; uskomme, että haluamme rakkautta, jonka takia sydäntä raastaa, vaikka todellisuudessa haluamme vain rakastaa. Olemme riippuvaisia toisista, koska meidät on opetettu siihen. Onnellisuutemme on kiinni siitä, pitääkö toinen meistä vai ei ja se on ihan liian suuri valta jollekin ulkopuoliselle. De Mello korostaa, että meidän pitää ymmärtää omien tunteidemme voima. Kun joku loukkaa meitä, kyseessä on omat tunteemme. Olemme niistä itse vastuussa. 

En tiedä, olenko täysin samaa mieltä, mutta ajatuksissa kutkuttaa... 

De Mellon mukaan meidän pitää ymmärtää tunteemme myös siinä suhteessa, miten katsomme toisia ihmisiä ja maailmaa ylipäänsä. Katsomme asioita tunteidemme lävitse, emmekä niin kuin asiat oikeasti ovat. Ellemme sitten havahdu. Ihminen on pohjimmiltaan itsekeskeinen ja kuvittelee olevansa suurin piirtein aurinko. Biologiaan kirjoitetun itsekkyyden sädekehän häikäistessä meitä, todellisuuden tiedostaminen on vaikeaa ja vaatii itsekriittisyyttä. Todellinen itsekriittisyys ja itsetutkiskelu muuttaa sisintämme perin pohjin. 

Pelkkä tieto maailman menosta on yhdentekevää, sillä ihmisen on oikeasti Tiedostettava ympäristönsä ja itsensä, ennen kuin onnellisuus on mahdollista. Vaikka ihminen esimerkiksi tietää abstraktilla tasolla leijonan raatelevan hänet pahimassa tapauksessa, on konkreettisesti tiedostettava, että niin todella tapahtuu, jos ihminen kuljeksii nälkäisen petoeläimen reviirillä saalistusaikaan. Ilman tiedostamista ihmislaji ei selviä, saati ole onnellinen. 

Havahtunut ihminen tiedostaa myös olevansa pöljä. Minä olen pöljä ja sinä olet pöljä. Se on lohduttavasti sanottu, sillä De Mellon käsitykset siitä, kuka on oikeasti onnellinen ja niin ikään hyvä ihminen, ovat kauhean suuria ja vaikeita. Toisaalta, hänen mukaansa ihminen ei edes halua herätä. Nukkuminen on tuttua ja turvallista, eikä se vaadi mielen avartamista. Onneksi on tilaa virheille, onneksi on tilaa olla pöljä. 

Tärkeintä on olla tavoittelematta havahtumista. Silloin tekee varmasti jotain väärin, kun yrittää puskea itsestään sitä, mikä ei tapahdu luonnollisesti. Havahtuminen tapahtuu, kun ihminen ennen kaikkea tiedostaa ja ymmärtää. Hän ei provosoidu eikä jahtaa, vaan istuu ja havainnoi todellisuutta. Korutonta, arkista ja brutaalia todellisuutta. Silloin ihminen rakastaa vain puhtaasti, olematta riippuvainen kenestäkään, sanomatta turhia. Viisas on hiljaa.

Filosofina pohdiskelin tätä kirjaa lukiessa paljon ja se oli lähes meditatiivinen kokemus. Suosittelen kaikille, jotka haluavat ainakin ajatella! 

Ihanaa syyskuuta, ehkä mä nyt välivuoden aikana oppisin kirjoittamaan tänne säännöllisesti. Paljon ideoita ainakin löytyy <3

-Maria