Lavarunoteksti: Nordkappiin

Olin viimesunnuntaina (14.11) Turun Kirjan talon järjestämän tyttörunouden työpajan päätösklubilla esiintymässä. Kahden iltapäivän aikana saimme ohjausta ja samanhenkistä seuraa runojen kirjoittamiseen ja esittämiseen. Nyt sitten saimme tuoda julki oppimamme. Ennen tätä kokemusta lavarunous oli itselleni vieras taiteenlaji ja lisäksi olen tavallisesti jännittänyt esiintymistä paljon. Lavalla esiintyessä palaute on niin välitöntä: usein ilmeistä näkee, mitä katsojat ajattelevat itsestä ja omasta taiteesta. 

Runotyöpaja ja klubiesiintyminen olivat itselleni korvaamattomia kokemuksia, pieni henkilökohtainen läpimurto: minussa on herännyt vimma esiintyä ja se on ihan uutta. Olen löytänyt ääneni. Latasin esitykseni YouTubeen, sen voi käydä katsomassa tästä. Alla on tekstini kirjoitettuna: 

Nordkappiin 

Sun pitää vaan kestää. 

Kestää tää ajomatka Etelä-Suomesta Nordkappiin. 

Me mennään pohjoiseen, eikä ajeta enää takaisin, 

koska kestetään hyvin kylmää. 

Patikoidaan puuttomille tuntureille kotiin, 

lämpömittari näyttää plus viis juhannuksena ja pudistellaan päätä, 

Etelä-Suomessa ryypättiin uutenavuotenakin ilman takkia. 

2020 mä lainasin sulle hanskat, koska mä kestän hyvin kylmää. 

Sun pitää vaan kestää metsä, joka palaa Etelä-Suomalaisten elintilan takia. 

Kestää autojen kolina ja räminä ja melske luonnonsuojelualueellakin, 

pakoputki, joka huutaa etupihalla, takapihalla, naapurin pihalla, 

kaikilla pihoilla tuhkapilvi.

Jarrutusjäljet asfaltilla ja kuollut kettu keskellä tietä. 

Autot sahaavat sen kylkiluiden päältä, 

Toytoa, Skoda, Volvo ja Mazda rx7. Diesel, biokaasu, bensiini, sähkö. 

Ketun silmät pullistuvat ulos basson biitin tahtiin enkä mä kestä katsoa sitä.

Tyttö sun pitää vaan kestää, että kaupunki nukkuu valot päällä, 

ekshibitionisti tulee linja-autopysäkillä kylkeen kiinni, 

cityjänis sikiää leikkipuistoissa. 

Tyttö sun pitää kestää maksaa taksista 25 euroa, koska kaupunki pyörii levottomana sängyssä ja jos hyvä tuuri käy, se vaan masturboi sun tennareille, 

eikä sano alikulkutunnelissa mitään. 

2017 mä lähetin sulle alastonkuvan, koska mä kestän sun katseen mun vartalolla.

Sun pitää vaan kestää. 

Kestää tää politiikka, jossa pukeutuminenkin on vakava kannanotto.

Tummanpunaisen paidan syvä uurre povessa, 

tiukka kurvi uumassa, 

musta jakku, jota ei saa kiinni.  

Tyttö sä edustat uutta vapautumisen sukupolvea ja sun pitää kestää, että silloin sun povi ja uuma saa enemmän huomiota keski-ikäisiltä miehiltä, kuin Greta Thunbergin julistus. 

Rahan ja keski-iän kriisin orjuuttamat yritysjohtajat

Roope Ankkoina 

omatunnoitta

osoittavat tappamaan lisää puita, 

tauolla vetävät käteen Trendi-lehden kannelle samoilla sormilla. 

Sitten ne miehet kirjoittavat tahmaisina ja tuohtuneina Facen puskaradioon kommentteja siitä, että poliitikot ovat menettäneet arvokkuutensa. 

2018 mä kestin sun arvosanan mun vartalosta: kahdeksan ja pitkä miinus. 

Tyttö sun pitää vaan kestää, että pojat on poikia. 

Kestää kavereita, jotka laittaa käden nivusiin, 

kesäyössä ja toppi nousee liian ylös. 

Pojat ei puhu siitä mikä sattuu, 

että äiti hakkaa, 

ne suutelee mieluummin alasti terassilla 

ja vajan takana ilman housuja.

Annan anteeksi. 

Niiden kavereiden pitää kestää 

yhteiskunnan asettamaa 

valkoisen heteromiehen taakkaa

ja tosimiehen kulttuuria 

joka periytyy isältä pojalle

niin kuin sukupolvien välinen trauma.

Ei poikien tarvis kestää, 

kestää pelkoo, yksinäisyyttä ja pelkoo yksin jäämisestä, 

häpeää, 

vanhempiensa häpeää, 

toistensa häpeää

ja häpeän jälkeensä jättämää 

karua puutonta laakeeta. 

2019 mä lupasin, ettei sun tarvitse hävetä mun kanssa, että mä kestän sun hajoamispisteet.

Kuinka hyvin sä kestät alkoholia? 

Kuinka hyvin sä kestät takaapäin?

Hyvä tyttö, sä kestät hyvin syväkurkkua, just noin. 

Ruohosätkä palaa huulilleni. 

Niin näyttelijätkin suutelevat toisiaan, seinää vasten. 

raapien lihaa luiden ympäriltä

jättäen jälkeensä pelkkiä palojälkiä. 

Heitän sätkän pois. 

Tai en oikeastaan, oikeastaan pudotan sen säntään sen päältä sun päälle ja sanon rakastan en ees muista mut sä kerroit et mä hyppäsin sun päälle ja sanoin et rakastan. Mä en kestä et sanoin niin.

Sä vastasit et painu vittuun, sua ei kiinnosta mä, mä oon turhaa jätepuuta, luuta, älä katso kuuta ja sano et sun pitää vaan kestää. 

Se sätkä sammu yhtä nopeesti kun mä sinä iltana. 

Ei tarvis kestää olla selvinpäin, 

kestää tyhjiä sanoja, 

että sä tatuoit vielä mun nimen sun ihoon. 

Ihmiset täällä on mun pommitettu koti, 

kuollut kettu kaatunut veli. 

Autot on ilmahälytyksiä, ujeltaa ikkunan alla. 

Anna mun itkee raunioilla

anna mun istuu keskellä metsää ilman vaatteita, 

unohdinko mä ne sun tiskipöydälle, kun viimeksi kävin?

Anna mun oksentaa 

sisuskalut itkee 

sut ulos musta. 

Anna mun olla kestämättä, 

anna mun olla sun syyllisyys, 

sun yksi kiusallinen episodi, 

anna mulle sympatiaa, empatiaa ja anteeksipyyntö. 

Haluan anteeksi patriarkaalisten vanhojen miesten vitutukselta 

ja pojilta, jotka sanoo, että pääministeriäkin ois jonkun pantava. 

Pakoon kaupungin ihmisten ilmastoo, 

ilman mastoo, pakoon lähden

niin kuin ilmastopakolainen. 

2021 Nordkappiin

koska mä en kestä enää.