George Orwell - Eläinten vallankumous
George Orwellin pienoisromaaniklassikko Eläinten vallankumous (engl. alkuteos Animal Farm, 1945) on satiiri Venäjän vallankumouksille 1917 ja niiden kommunistiselle perinnölle. Teos kritisoi stalinismia ja totalitarismia, mutta kuvaa ajattomasti myös sitä, millaiseksi valta voi ajaa ihmisen.
Juopon maatilaisäntä-Jonesin eläimet ovat kirjan
alussa tyytymättömiä elinoloihinsa: ne tekevät työtä julmien ihmisten hyväksi,
jotka eivät anna riittävästi ruokaa, lyövät piiskoilla ja riistävät poikaset
ennen aikojaan omiin tarkoituksiinsa. Kun vanha karjusika Majuri kuolee, se
kehottaa eläimiä vallankumoukseen. Nopean selkkauksen jälkeen Jones on
karkotettu tilalta, ja johtajahahmoiksi nousevat siat Lumipallo ja Napoleon,
sekä heidän vakuuttava tiedottajansa Vinku.
Ensin maatilan haltijat, eläimet itse, ovat
innoissaan. Ne ajattelevat tyytyväisenä saavutustaan ja muuttavat tilan
alkuperäisen nimen Kartanon tilasta Eläinten tilaksi. Yhteisessä kokoontumisessa
päätetään demokraattisesti Eläinten tilan seitsemän käskyä:
2. Kaikki neljällä jalalla kulkevat tai siivekkäät
ovat ystäviä.
3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita.
4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa.
5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia.
6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.
7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.
Eläimiä jakaa erilleen yhteisistä tavoitteista
huolimatta Lumipallon ja Napoleonin erimielisyydet. Lumipallo esittelee huikean
tavoitteen tuulimyllyn rakentamisesta, joka toisi sähköä, lämpöä ja pelkästään kolmepäiväisiä
työviikkoja jokaisen arkeen. Napoleon vastustaa ajatusta hanakasti, kunnes
alkaa tapahtua: Lumipallo karkotetaan Eläinten tilalta ja eläimet saavat
kuulla, että Lumipallo on sekä varastanut tuulimyllyideansa Napoleonilta että
juonitellut kaiken aikaa pahan Jonesin kanssa. Lumipallon karkotuksen jälkeen
kaikkien hämmästykseksi yhteiset äänestykset päättyvät ja suuri
tuulimyllyprojekti aloitetaan.
Pikkuhiljaa siat alkavat muuttaa alkuperäisiä, yhdessä
laadittuja sääntöjä ja niitä rikotaan propagandan, manipuloinnin ja uhkailun avulla.
Siat teurastavat toisia eläimiä tekaistujen tunnustuksien varjolla, nukkuvat
vuoteessa, käyttävät vaatteita ja juopottelevat. Ne käärivät kermat kakun
päältä, syövät enemmän kuin tuulimyllyn kimpussa raatavat rahvaat ja
pulskistuvat tuota pikaa jo pelkästä ylemmyyden tunnostaan. Lopulta siat kävelevät
kahdella jalalla ja kantavat sorkissaan piiskaa. Sääntöjen tilalle on
ilmestynyt enää yksi ainoa lause:
”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia mutta jotkut
eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”
Kirjan asetelmana toimii perinteinen rikkaiden ja köyhien välinen kuilu. Niillä, joilla on rahaa ja koulutusta, on valtaa ja heihin huonompiosaiset joutuvat tukeutumaan. Kouluttamattomuus eriarvoistaa kansaa ja se nähdään edelleenkin arjessa: länsimaat hyötyvät kehitysmaiden heikosta asemasta. Pienemmässä mittakaavassa nuorten jatkokouluttautuminen heijastelee vanhempien koulutustasoa ja esimerkiksi poliittista aktiivisuutta, kaveripiirejä ja syrjäytymisriskiä.
Valtaapitävät siat
kuvataan ahnaina ja petollisina. Niiden tärkein agenda on saattaa koko Eläinten
tila omaan alaisuuteensa. Itsekkyydestä kumpuava vallanhalu näyttää syttyvän
näennäisesti fiksuimmissa sioissa, koska ne ymmärtävät, että muiden
kontrolloiminen on mahdollista. En tiedä, onko itsekkyys inhimillistä vai
kertooko se jotain meissä asuvasta pahuudesta, mutta Orwellin satiiri ainakin
kärjistää ihmiset hyvin kaksijakoisiin laatikoihin. Toiset eivät välitä muusta,
kuin omasta mukavuudestaan ja toiset uskovat tyhmyyttään yhteiseen,
kommunistiseen hyvään, raataen oman terveytensäkin kustannuksella.
Eläimet raatoivat koko
vuoden kuin orjat. Mutta ne olivat onnellisia työssään, eivätkä mitkään ponnistukset
tai uhraukset saaneet niitä nurisemaan, sillä ne ymmärsivät hyvin tekevänsä
kaiken itsensä ja jälkeläistensä hyödyksi eivätkä joutilasta ja varastelevaa
ihmislaumaa varten.
Orwell kuvaa ja arvostelee totalitarismia kaunistelematta:
maatilan eläimet huomaavat, että historia muuttuu siitä, miten ne muistavat, ystävät
tunnustavat rikoksia ja kuolevat julkisissa teloituksissa, Vinkulla on aina
vakuuttavia tilastoja siihen, miksi ruokaa tuntuu saavan yhä vähemmän, mutta
asiat ovat silti huomattavasti paremmin, kuin Jonesin aikana ja ennen kaikkea,
että toveri Napoleon on aina oikeassa. Eläimet eivät enää luota omaan
arvostelukykyynsä ja muistiinsa, eivätkä ne uskalla sanottaa levottomia tunteitaan.
Lumipallosta luodaan suuri, kukistettava vihollinen ja kaiken pahan alku ja
juuri. Huhut leviävät kyyhkysten mukana kaikista suunnista ja eläinten on
mahdotonta tietää, mikä on oikeasti totta. Suora kontakti ulkomaailmaan on
kielletty ja toisaalta ulkomaailman ihmisiä hämmennetään juoruilla ja
silmänkääntötempuilla. Toisinajattelijat saavat vihaiset koirat kimppuunsa,
niin kuin nykypäivän Venäjän oppositiotoimittaja Aleksi Navalnyi.
Muu kansa – tai siis eläinkunta – esitetään kirjassa stereotyyppisenä rahvaana. Vain harva tavallisista työläisistä on kouluttautunutta. Suurinta osaa on helppoa ohjailla, sillä ne eivät osaa selvittää asioita itse. Tyhmät eläimet seuraavat kuulopuheita ja päättäjien mahtailevia sanoja, eivätkä tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuu. Romaani esittelee siis myös sen, mitä tapahtuu kansalle, joka ei ajattele itse. Tieto on valtaa. Kuka tahansa vallankahvassa istuva voi sumuttaa silmiin lumetta, eikä kansa edes yritä, saati ymmärrä vastustella.
Työhevoset Jysäys ja Apila olivat sikojen uskollisimmat opetuslapset. Niiden oli hyvin vaikea ajatella itsenäisesti, ja kun ne olivat hyväksyneet siat opettajikseen, ne imivät itseensä kaiken kuulemansa ja välittivät sen muille eläimille yksinkertaistettujen väittämien muodossa.
Jysäys symboloi Eläinten vallankumouksessa
kansalaista, joka luottaa sokeasti vallanpitäjiin, vaikka vallanpitäjät
toistelevat tyhjiä lupauksia kultareunaisista eläkepäivistä ja selittelevät
ristiriitoja väärinkäsityksiksi tai Lumipallon ilkeiksi yrityksiksi. Jysäys
tekee töitä enemmän, kuin kukaan maatilan eläimistä. Sen kaksi iskulausetta
ovat ”Aherran ahkerammin” ja ”Napoleon on aina oikeassa.” Lopulta Jysäys
loukkaantuu ollessaan liian uupunut ja Napoleon lähettää hevosen teurastamolle,
sillä siitä ei ole enää hyötyä.
Jysäyksen rooli Orwellin teoksessa ei kuvaa vain
kommunistista yhteiskuntaa, vaan ylipäänsä yhteiskuntaa, joka rakennetaan
jatkuvan voitontavoittelun päälle. Me nuoret emme ehdi odotella edes
eläkepäivien kynnykselle, että uuvumme niin kuin Jysäys. Järjestelmämme ajaa
tehokasta kouluttautumista, nopeaa työelämään siirtymistä, tasaista verojen
maksua ja ennen kaikkea aatetta, jonka mukaan on tehtävä elämällään jotain
yhteiskunnalle hyödyllistä. Ajatus työelämään siirtymisestä ja
ammatinvalinnasta on jo kuusitoistavuotiaalla. Systeemiä ei välttämättä edes
ymmärrä kyseenalaistaa, sillä siihen kansalaiset ohjelmoidaan pienestä pitäen
(yhdeksänvuotiaana suunnittelin itse urapolkuani yläkoulusta yliopistoon ja
varmaan työhön, josta saa paljon rahaa.) Onneksi nykyään uratavoitteeni on
muuttunut edes siihen, että haluan tehdä sitä, mistä nautin eniten. Mutta ihan
kuin tässä yhteiskunnassa ei olisikaan muuta vaihtoehtoa, kuin suunnitella ja
valita urapolkujen välillä uupumiseen asti. Se on jo aikamoinen henkinen
teurastamo.
Eläinten vallankumous tuo sivuteemana mukaan myös
uskonnon vaikutuksen. Korppi nimeltä Mooses kertoo tarinoita Sokerinamuvuoresta,
joka sijaitsee pilvien yläpuolella. Lukeneet ja opiskelleet siat yrittävät
ahkerasti todistaa, että korppi lörpöttelee vain lämpimikseen, mutta nälässä ja
kylmässä kituuttavat työjuhdat uskovat hiljaa Mooseksen kertomuksia. Ne ajattelevat
loogisesti: jossain on oltava parempi paikka, kuin täällä. Eläinten usko Sokerinamuvuoreen
kuvastaa sitä, miksi uskonnoilla on ihmisiin edelleenkin suuri vaikutus:
kaipaamme ja tarvitsemme uskontoa, koska se valaa toivoa paremmasta ja tuo
ajatuksen turvasta. Se on tietysti hyvä ja voimaannutta keino kohdata elämän
vaikeuksia.
Kriittisesti ajateltuna fundamentalistisen uskonnon ja
totalitäärisen hallitsijan voi myös rinnastaa. Kumpaakin elämää elettäessä on
toimittava ja ajateltava tiettyjen raamien sisällä ja luotettava sokeasti auktoriteettiin,
vaikka asiat kääntyisivät kuinka hulluksi. Eläimille toistellaan, että
Napoleonilla on suunnitelma. Propagandasanoma kertoo, että suuret ja hyvät
saavutukset ovat Napoleonin ansiota. Huonot asiat taas ovat Lumipallon aikaansaannosta.
Kuulostaa etäisesti eräältä uskonnolliselta tarinalta.
Onko halu tukeutua ja luottaa sokeasti johonkin
ulkopuoliseen voimaan inhimillistä?
Ehkä. Itse ajattelen, että halu tukeutua ja luottaa
johonkin muuhun, kuin omaan arviointikykyyn, moraaliin ja tahtoon on ainakin helppoa.
Se ei ole vapautta, mutta se vapauttaa tietynlaisesta vastuusta omaa elämää
kohtaan. Alemmassa asemassa olevat eläimet huokaisevat helpotuksesta, kun Vinku
selittää järjestelmän epäkohtia puhtaaksi ja mutkia suoriksi. Niiden ei tarvitse
olla huolissaan. Niiden ei tarvitse kohdata edes omia toiveitaan.
Kaikki on pureskeltuna valmiiksi, niin elämän hyvät, kuin huonotkin asiat.
Se, että teoksessa älykkäimmäksi eläimeksi on valittu
juuri sika, sisältää myös mielenkiintoisen ajatuksen. Kirjan lopussa sikojen
kulkiessa kahdella jalalla piiska sorkassa ja lampaiden yllättäen toistellessa
”Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa parempi”, on selvää, että sikojen toiminta
muistuttaa jo brutaalin ihmisen toimintaa. Eläinten vallankumous on satiirin
tyylilajille uskollinen irvaillessaan ennen kaikkea ihmisyydelle. Ihminen on
kuin ahne ja lihava sika, joka patsastelee ympäriinsä ajatellen, että lajimme
älykkyys, taito kulkea kahdella jalalla ja kyky alistaa eläinkuntaa on
oikeutus sille, että voimme pitää itseämme kaikkien muiden yläpuolella. Mukaan
lukien toistemme.
Eläinten vallankumous menee heti asiaan, eikä se jää alussa
pohjustamaan tapahtumia. Teos on tyyliltään terävä, helppolukuinen ja paikoin
humoristinen. Mielestäni se on nerokas ja liikuttava pienoisromaani, joka
kaikkien kannattaisi lukea. Yleissivistävää klassikon lukemista parhaimmillaan.
Osallistun ensimmäistä kertaa ikinä Helmet-lukuhaasteeseen ja sijoitan Eläinten
vallankumouksen numeroon 42: Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä.
5/5 tähteä
Kommentit
Lähetä kommentti