George Orwell - Eläinten vallankumous




George Orwellin pienoisromaaniklassikko Eläinten vallankumous (engl. alkuteos Animal Farm, 1945) on satiiri Venäjän vallankumouksille 1917 ja niiden kommunistiselle perinnölle. Teos kritisoi stalinismia ja totalitarismia, mutta kuvaa ajattomasti myös sitä, millaiseksi valta voi ajaa ihmisen.

Juopon maatilaisäntä-Jonesin eläimet ovat kirjan alussa tyytymättömiä elinoloihinsa: ne tekevät työtä julmien ihmisten hyväksi, jotka eivät anna riittävästi ruokaa, lyövät piiskoilla ja riistävät poikaset ennen aikojaan omiin tarkoituksiinsa. Kun vanha karjusika Majuri kuolee, se kehottaa eläimiä vallankumoukseen. Nopean selkkauksen jälkeen Jones on karkotettu tilalta, ja johtajahahmoiksi nousevat siat Lumipallo ja Napoleon, sekä heidän vakuuttava tiedottajansa Vinku.

Ensin maatilan haltijat, eläimet itse, ovat innoissaan. Ne ajattelevat tyytyväisenä saavutustaan ja muuttavat tilan alkuperäisen nimen Kartanon tilasta Eläinten tilaksi. Yhteisessä kokoontumisessa päätetään demokraattisesti Eläinten tilan seitsemän käskyä:

 1. Kaikki kahdella jalalla kulkevat ovat vihollisia.

2. Kaikki neljällä jalalla kulkevat tai siivekkäät ovat ystäviä.

3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita.

4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa.

5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia.

6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.

7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.

 Nopeasti huomataan, että juuri siat ovat hieman fiksumpia, kuin toiset eläimet. Ne osaavat lukea ja kirjoittaa ja kuten Vinku muille eläimille kertoo, siat tekevät vaativaa aivotyötä kantaessaan vastuuta Eläinten tilasta. Maatilan eläimet alkavat työskennellä yhteen hiileen tilansa puolesta ja tässä vaiheessa onnellisuus ympäröi kaikkia: ne tekevät töitä vain itseään ja yhteistä eläinten hyvää varten, eivätkä ihmisten itsekkäiden motiivien takia. Lampaatkin alkavat hokea kuorossa ”Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha”, sillä on selvää, että pahan ihmisen ja luonnollista vapautta kaipaavan eläimen erottaa kaksi jalkaa.

Eläimiä jakaa erilleen yhteisistä tavoitteista huolimatta Lumipallon ja Napoleonin erimielisyydet. Lumipallo esittelee huikean tavoitteen tuulimyllyn rakentamisesta, joka toisi sähköä, lämpöä ja pelkästään kolmepäiväisiä työviikkoja jokaisen arkeen. Napoleon vastustaa ajatusta hanakasti, kunnes alkaa tapahtua: Lumipallo karkotetaan Eläinten tilalta ja eläimet saavat kuulla, että Lumipallo on sekä varastanut tuulimyllyideansa Napoleonilta että juonitellut kaiken aikaa pahan Jonesin kanssa. Lumipallon karkotuksen jälkeen kaikkien hämmästykseksi yhteiset äänestykset päättyvät ja suuri tuulimyllyprojekti aloitetaan.

Pikkuhiljaa siat alkavat muuttaa alkuperäisiä, yhdessä laadittuja sääntöjä ja niitä rikotaan propagandan, manipuloinnin ja uhkailun avulla. Siat teurastavat toisia eläimiä tekaistujen tunnustuksien varjolla, nukkuvat vuoteessa, käyttävät vaatteita ja juopottelevat. Ne käärivät kermat kakun päältä, syövät enemmän kuin tuulimyllyn kimpussa raatavat rahvaat ja pulskistuvat tuota pikaa jo pelkästä ylemmyyden tunnostaan. Lopulta siat kävelevät kahdella jalalla ja kantavat sorkissaan piiskaa. Sääntöjen tilalle on ilmestynyt enää yksi ainoa lause:

”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”

 Eläinten vallankumous on kestoklassikko syystä. Se tarjosi valtavan yhteiskunnallisen kontekstin ja poliittisen näkökulman jo julkaisuaikanaan, sillä toinen maailmansota oli vereslihalla kansan tuoreessa muistissa kaikkialla maailmassa. Aluksi Orwellin teosta ei edes hyväksytty kustannusohjelmiin, sillä sen pelättiin vaikeuttavan Englannin suhteita Neuvostoliittoon. Teos on allegoria, jonka tapahtumat voidaan rinnastaa myös tämänhetkisen Venäjän tilanteeseen, sekä maailmaan, jonka ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan esimerkiksi koronapandemian takia.

Kirjan asetelmana toimii perinteinen rikkaiden ja köyhien välinen kuilu. Niillä, joilla on rahaa ja koulutusta, on valtaa ja heihin huonompiosaiset joutuvat tukeutumaan. Kouluttamattomuus eriarvoistaa kansaa ja se nähdään edelleenkin arjessa: länsimaat hyötyvät kehitysmaiden heikosta asemasta. Pienemmässä mittakaavassa nuorten jatkokouluttautuminen heijastelee vanhempien koulutustasoa ja esimerkiksi poliittista aktiivisuutta, kaveripiirejä ja syrjäytymisriskiä.

Valtaapitävät siat kuvataan ahnaina ja petollisina. Niiden tärkein agenda on saattaa koko Eläinten tila omaan alaisuuteensa. Itsekkyydestä kumpuava vallanhalu näyttää syttyvän näennäisesti fiksuimmissa sioissa, koska ne ymmärtävät, että muiden kontrolloiminen on mahdollista. En tiedä, onko itsekkyys inhimillistä vai kertooko se jotain meissä asuvasta pahuudesta, mutta Orwellin satiiri ainakin kärjistää ihmiset hyvin kaksijakoisiin laatikoihin. Toiset eivät välitä muusta, kuin omasta mukavuudestaan ja toiset uskovat tyhmyyttään yhteiseen, kommunistiseen hyvään, raataen oman terveytensäkin kustannuksella.

Eläimet raatoivat koko vuoden kuin orjat. Mutta ne olivat onnellisia työssään, eivätkä mitkään ponnistukset tai uhraukset saaneet niitä nurisemaan, sillä ne ymmärsivät hyvin tekevänsä kaiken itsensä ja jälkeläistensä hyödyksi eivätkä joutilasta ja varastelevaa ihmislaumaa varten.

Orwell kuvaa ja arvostelee totalitarismia kaunistelematta: maatilan eläimet huomaavat, että historia muuttuu siitä, miten ne muistavat, ystävät tunnustavat rikoksia ja kuolevat julkisissa teloituksissa, Vinkulla on aina vakuuttavia tilastoja siihen, miksi ruokaa tuntuu saavan yhä vähemmän, mutta asiat ovat silti huomattavasti paremmin, kuin Jonesin aikana ja ennen kaikkea, että toveri Napoleon on aina oikeassa. Eläimet eivät enää luota omaan arvostelukykyynsä ja muistiinsa, eivätkä ne uskalla sanottaa levottomia tunteitaan. Lumipallosta luodaan suuri, kukistettava vihollinen ja kaiken pahan alku ja juuri. Huhut leviävät kyyhkysten mukana kaikista suunnista ja eläinten on mahdotonta tietää, mikä on oikeasti totta. Suora kontakti ulkomaailmaan on kielletty ja toisaalta ulkomaailman ihmisiä hämmennetään juoruilla ja silmänkääntötempuilla. Toisinajattelijat saavat vihaiset koirat kimppuunsa, niin kuin nykypäivän Venäjän oppositiotoimittaja Aleksi Navalnyi.

Muu kansa – tai siis eläinkunta – esitetään kirjassa stereotyyppisenä rahvaana. Vain harva tavallisista työläisistä on kouluttautunutta. Suurinta osaa on helppoa ohjailla, sillä ne eivät osaa selvittää asioita itse. Tyhmät eläimet seuraavat kuulopuheita ja päättäjien mahtailevia sanoja, eivätkä tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuu. Romaani esittelee siis myös sen, mitä tapahtuu kansalle, joka ei ajattele itse. Tieto on valtaa. Kuka tahansa vallankahvassa istuva voi sumuttaa silmiin lumetta, eikä kansa edes yritä, saati ymmärrä vastustella.

Työhevoset Jysäys ja Apila olivat sikojen uskollisimmat opetuslapset. Niiden oli hyvin vaikea ajatella itsenäisesti, ja kun ne olivat hyväksyneet siat opettajikseen, ne imivät itseensä kaiken kuulemansa ja välittivät sen muille eläimille yksinkertaistettujen väittämien muodossa. 

Jysäys symboloi Eläinten vallankumouksessa kansalaista, joka luottaa sokeasti vallanpitäjiin, vaikka vallanpitäjät toistelevat tyhjiä lupauksia kultareunaisista eläkepäivistä ja selittelevät ristiriitoja väärinkäsityksiksi tai Lumipallon ilkeiksi yrityksiksi. Jysäys tekee töitä enemmän, kuin kukaan maatilan eläimistä. Sen kaksi iskulausetta ovat ”Aherran ahkerammin” ja ”Napoleon on aina oikeassa.” Lopulta Jysäys loukkaantuu ollessaan liian uupunut ja Napoleon lähettää hevosen teurastamolle, sillä siitä ei ole enää hyötyä.

Jysäyksen rooli Orwellin teoksessa ei kuvaa vain kommunistista yhteiskuntaa, vaan ylipäänsä yhteiskuntaa, joka rakennetaan jatkuvan voitontavoittelun päälle. Me nuoret emme ehdi odotella edes eläkepäivien kynnykselle, että uuvumme niin kuin Jysäys. Järjestelmämme ajaa tehokasta kouluttautumista, nopeaa työelämään siirtymistä, tasaista verojen maksua ja ennen kaikkea aatetta, jonka mukaan on tehtävä elämällään jotain yhteiskunnalle hyödyllistä. Ajatus työelämään siirtymisestä ja ammatinvalinnasta on jo kuusitoistavuotiaalla. Systeemiä ei välttämättä edes ymmärrä kyseenalaistaa, sillä siihen kansalaiset ohjelmoidaan pienestä pitäen (yhdeksänvuotiaana suunnittelin itse urapolkuani yläkoulusta yliopistoon ja varmaan työhön, josta saa paljon rahaa.) Onneksi nykyään uratavoitteeni on muuttunut edes siihen, että haluan tehdä sitä, mistä nautin eniten. Mutta ihan kuin tässä yhteiskunnassa ei olisikaan muuta vaihtoehtoa, kuin suunnitella ja valita urapolkujen välillä uupumiseen asti. Se on jo aikamoinen henkinen teurastamo.

Eläinten vallankumous tuo sivuteemana mukaan myös uskonnon vaikutuksen. Korppi nimeltä Mooses kertoo tarinoita Sokerinamuvuoresta, joka sijaitsee pilvien yläpuolella. Lukeneet ja opiskelleet siat yrittävät ahkerasti todistaa, että korppi lörpöttelee vain lämpimikseen, mutta nälässä ja kylmässä kituuttavat työjuhdat uskovat hiljaa Mooseksen kertomuksia. Ne ajattelevat loogisesti: jossain on oltava parempi paikka, kuin täällä. Eläinten usko Sokerinamuvuoreen kuvastaa sitä, miksi uskonnoilla on ihmisiin edelleenkin suuri vaikutus: kaipaamme ja tarvitsemme uskontoa, koska se valaa toivoa paremmasta ja tuo ajatuksen turvasta. Se on tietysti hyvä ja voimaannutta keino kohdata elämän vaikeuksia.

Kriittisesti ajateltuna fundamentalistisen uskonnon ja totalitäärisen hallitsijan voi myös rinnastaa. Kumpaakin elämää elettäessä on toimittava ja ajateltava tiettyjen raamien sisällä ja luotettava sokeasti auktoriteettiin, vaikka asiat kääntyisivät kuinka hulluksi. Eläimille toistellaan, että Napoleonilla on suunnitelma. Propagandasanoma kertoo, että suuret ja hyvät saavutukset ovat Napoleonin ansiota. Huonot asiat taas ovat Lumipallon aikaansaannosta. Kuulostaa etäisesti eräältä uskonnolliselta tarinalta.

Onko halu tukeutua ja luottaa sokeasti johonkin ulkopuoliseen voimaan inhimillistä?

Ehkä. Itse ajattelen, että halu tukeutua ja luottaa johonkin muuhun, kuin omaan arviointikykyyn, moraaliin ja tahtoon on ainakin helppoa. Se ei ole vapautta, mutta se vapauttaa tietynlaisesta vastuusta omaa elämää kohtaan. Alemmassa asemassa olevat eläimet huokaisevat helpotuksesta, kun Vinku selittää järjestelmän epäkohtia puhtaaksi ja mutkia suoriksi. Niiden ei tarvitse olla huolissaan. Niiden ei tarvitse kohdata edes omia toiveitaan. Kaikki on pureskeltuna valmiiksi, niin elämän hyvät, kuin huonotkin asiat.

Se, että teoksessa älykkäimmäksi eläimeksi on valittu juuri sika, sisältää myös mielenkiintoisen ajatuksen. Kirjan lopussa sikojen kulkiessa kahdella jalalla piiska sorkassa ja lampaiden yllättäen toistellessa ”Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa parempi”, on selvää, että sikojen toiminta muistuttaa jo brutaalin ihmisen toimintaa. Eläinten vallankumous on satiirin tyylilajille uskollinen irvaillessaan ennen kaikkea ihmisyydelle. Ihminen on kuin ahne ja lihava sika, joka patsastelee ympäriinsä ajatellen, että lajimme älykkyys, taito kulkea kahdella jalalla ja kyky alistaa eläinkuntaa on oikeutus sille, että voimme pitää itseämme kaikkien muiden yläpuolella. Mukaan lukien toistemme.

Eläinten vallankumous menee heti asiaan, eikä se jää alussa pohjustamaan tapahtumia. Teos on tyyliltään terävä, helppolukuinen ja paikoin humoristinen. Mielestäni se on nerokas ja liikuttava pienoisromaani, joka kaikkien kannattaisi lukea. Yleissivistävää klassikon lukemista parhaimmillaan. Osallistun ensimmäistä kertaa ikinä Helmet-lukuhaasteeseen ja sijoitan Eläinten vallankumouksen numeroon 42: Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä.

5/5 tähteä

 

Kommentit

Suositut tekstit