Juha Rautio - Trad.

Juha Raution runokokoelma Trad. (2020) on elämäni toinen runokokoelma, jonka olen lukenut. Kauniin ja abstraktin kannen lisäksi teos tarjoaa mutusteltavia ja maisteltavia runoja ajasta ikuisuuteen. Saisinpa lukijani siihen tunnelmaan mukaan, jossa olin itse lukiessani tätä kokoelmaa: istuin kynttilöiden valaisemassa huoneessa, kuuntelin rentouttavaa vedensolinamusiikkia ja poltin Palo Santoa. En ole hetkeen kokenut samanlaista sielunrauhaa. Olosuhteet olivat Raution runojen puolella. 

Trad. käsittelee muun muassa aikaa, ajankäsitystä, kuoleman jälkeistä elämää ja läheisen menettämistä. Raution runojen puhuja kaipaa isää, joka on kuollut. Edes kevät ei kevennä menetyksen tuskaa. Runoista huokuu haikeus, mutta myös muu tunteiden sekamelska. Kaikki, mitä runojen puhuja on koskaan tuntenut isää kohtaan pyrkii pintaan nyt, kun isää ei enää ole. 

Sanon monta kertaa kaksi sanaa tänä iltana. 

Yritän käydä läpi elämääsi, sitä mitä siitä tiedän. 

Yritän ymmärtää ja laittaa asioita paikoilleen, 

nyt kun on rajat. Alku ja loppu. 

Mieleen tulee paljon kaikenlaista, ja kaikkea 

en välittäisi edes muistella. 


Kuvassa pidät silmäsi kiinni, 

se on kuin maailmojen raja, 

jonne minä en näe, ja voin hetken 

kuvitella, että ehkä sinä tiedät jotain, 

mitä me emme vielä tiedä. 


Oli aikoja, jolloin tuskin puhuimme, 

enkä tiedä, puhuimmeko koskaan kunnolla, 

ilman naamioita, rooleja joista kumpikaan 

ei osannut päästää irti. Sinä osasit näytellä 

vain sitä isän roolia, jonka olit oppinut, 

enkä minä voinut muuta kuin asettua 

luontoni mukaisesti vastustamaan keisaria. 


Jälkeen päin on helppo nähdä, että naamiot pysyivät 

välillämme eivätkä päässeet läpi. Vasta nyt voin 

kaikella rakkaudella tuntea sinut, missä oletkaan. 

Kenties yhtyneenä kaikkeuteen, jossa me tietyn 

perinteen mukaan olemme olleet koko ajan. 

(s. 30) 

Uskoakseni kokoelman nimi "Trad." voi merkitä lyhennettä sanasta "traditio" eli "perinne". Kirjan takakannessa puhutaan myös perinnöstä, joten luulisin, että nimi viittaa molempiin tai jompaan kumpaan. Runojen teemat esimerkiksi perinteisten uskomusten ja kuolemanjälkeisen elämän ympärillä viittaavat tähän. Pidän varsinkin siitä, miten runoissa tutkitaan luontoyhteyttä ja kaikkeuden energioita kuoleman jälkeisestä ajasta puhuttaessa. Runojen puhuja kokee erityistä yhteyttä puihin ja veteen ja se voi symboloida puhujan kokemusta tuntea edelleen kuollut isä tai hänen henkensä lähellä itseään. Elämän sykli, sen alku ja loppu piirtyvät lukijan tunteisiin vavahduttavan koskettavasti.

Seuraava runo on mielestäni kokoelman paras. Se on täynnä kekseliäitä kielikuvia ja luontoa, mikä puhuttelee minua:

 

Sukellan kantoon kuin avantoon 

uin syvälle puun syihin 

kohti uutta pintaa 

toisella puolella nousen 

ulos puusta joka huojuu 

hitaasti 

kiertyy 

(s.36) 

Rautio käyttää runoissaan pääasiassa vapaata runomittaa. Modernille runoudelle vapaamittaisuus on tyypillisempää ylipäänsä ja se on mielestäni mahtavaa: toisinaan riimittely eli loppusoinnut kuulostavat väkisin väännetyiltä, enkä silloin välttämättä tavoita runon kirjoittajan viestimää tunnetta. On siis positiivista, että kokoelman runot poikkeavat tässä perinteisestä runomitasta. Lisäksi kaikkia runoja yhdistää leikkisä, abstrakti kieli ja tulkinnallisuus: kokoelman runot jättävät aukkoja, joita lukija voi itse täyttää. 

Suosittelen Trad.:ia erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita sukeltamaan luonnon uumeniin, haikailemaan sitä miten kevät alkaa ja toisaalta loppuu syksyyn ja ehkä vähän suremaankin runojen puhujan kanssa elämän katoavia hetkiä. Koska Juha Rautio on minulle täysin tuntematon kirjailija, se sopii hyvin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 6!

**** 

-Maria 

Kommentit

Suositut tekstit